Vanhempien huono-osaisuus voi katkaista lapsen koulutuspolun

13.04.2017 - Lukuaika 4 minuuttia
- Suomalainen yhteiskunta Turun yliopisto
Johanna Kallio - Erikoistutkija, dosentti - Turun yliopisto

Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Turun yliopiston kanssa.

Lapsuutemme kasvuympäristöllä on edelleen merkitystä tulevaisuutemme opiskelujen kannalta. Miten siis varmistamme sen, ettei lapsen tarvitse ikinä jäädä vaille koulutusta – taustasta riippumatta?

Tänä keväänä moni oppilas päättää jälleen peruskoulun ja kohtaa yhden elämänsä suurista valinnoista. Mitä teen nyt, kun laillinen velvollisuuteni käydä koulua päättyy? Kuten niin monina keväinä ennenkin, usea on tässä vaiheessa jo päättänyt jatkaa opiskelemistaan.

Osa ei kuitenkaan näe sen kuuluvan tulevaisuuteensa.

Suomessa koulun keskeyttäneiden määrä on ollut pitkään laskussa, mutta joka vuosi noin 5-8 prosenttia 16-vuotiaista jättää koulun kesken heti peruskoulun jälkeen. Parinkymmenen oppilaan luokasta se vastaisi yhtä tai kahta oppilasta. Syitä heidän putoamiselleen koulutusjärjestelmästä on tärkeää miettiä, koska toisen asteen tutkinto on nykyään lähes poikkeuksetta vaatimus työllistymiselle: ilman ammatillista koulutusta on tarjolla yhä vähemmän töitä.

Opiskelun keskeyttäminen peruskoulun jälkeen lisää yksilön riskiä kokea aikuisuudessa monia taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia, kuten köyhyyttä ja työttömyyttä.

Huono-osaisuudella on taipumus periytyä. Vanhempien asema vaikuttaa ensimmäisiin koulutusvalintoihin – kuten päätökseen suorittaa toisen asteen tutkinto – enemmän kuin myöhempiin valintoihin. Noin 85 prosenttia nuorista aikuisista suorittaa ammatillisen tai
ylioppilastutkinnon kahteenkymmeneenneljään ikävuoteen mennessä.

Onko vanhempien huono-osaisuudella merkitystä sen kannalta, ettei osa nuorista usko koulun enää olevan heitä varten yläluokkien jälkeen?
Vanhempien työttömyys ja köyhyys lisäävät huomattavasti lasten riskiä jäädä ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Erityisen negatiiviset seuraukset ovat vanhempien pitkittyneellä huono-osaisuudella. Suurin riski jäädä ilman koulutusta on lapsilla, joiden vanhemmat ovat toimeentulotuen pitkäaikaisasiakkaita.

Myös vanhempien koulutus vaikuttaa koulupudokkuusriskiin.

Myös vanhempien koulutus vaikuttaa koulupudokkuusriskiin: kouluttamattomien vanhempien lapset suorittavat harvemmin toisen asteen
tutkinnon kuin lapset, joiden vanhemmilla on vähintään alempi korkeakoulututkinto. Hyväosaisissa perheissä peruskoulun jälkeisen tutkinnon suorittaminen on pikemminkin normi kuin valinta, ja käytännössä kaikki kouluttautuvat peruskoulua pidemmälle. Näin ei ole
kuitenkaan huono-osaisissa perheissä, vaan niiden välillä on enemmän vaihtelua. Herää kysymys: miksi huono-osaisten perheiden lapset suorittavat harvemmin toisen asteen tutkinnon kuin muut?

Mekanismia vanhempien huono-osaisuuden ja lasten aikuisuuden aseman välillä ei ole täysin ymmärretty. Selvää on, että geneettiset tekijät selittävät vain pienen osan siitä, miten huono-osaisuus kietoutuu yhteen koulutuksen kanssa yli sukupolvien.

Selvästi suuremmassa roolissa ovat ympäristötekijät. Ne olosuhteet, joihin peruskoulun tänä keväänä päättävä koululainen syntyi kuusitoista vuotta sitten.

Hyväosaisen perheen lapsi valitsee useammin korkeakouluopinnot kuin huono-osaisen perheen lapsi, vaikka heidän kognitiiviset valmiutensa ja aikaisempi koulumenestyksensä olisivat samaa tasoa. Hyväosaisen perheen lapsi jopa aloittaa rohkeammin korkeakouluopinnot, vaikka hänen koulumenestyksensä olisi heikompaa kuin huono-osaisen perheen lapsen.

Kasvuympäristöllä on siis vaikutusta koulutusvalintoihin.

Lapset oppivat vanhemmiltaan arvoja, asenteita ja käyttäytymismalleja.

On mahdollista, että vanhemmilta siirtyy lapsille jotain, mikä määrittää heidän asemaansa aikuisina. Lapset oppivat vanhemmiltaan arvoja, asenteita ja käyttäytymismalleja. Korkeasti koulutetut vanhemmat arvostavat korkeaa koulutusta. Vähemmän koulutetuissa perheissä asenteet voivat olla päinvastaisia: nopeaa työhön siirtymistä saatetaan pitää arvokkaampana tekona peruskoulun jälkeen. On myös
mahdollista, että näissä perheissä kouluttamattomuuteen, työttömyyteen ja toimeentulotuen asiakkuuteen ei liitetä samalla tavoin negatiivista leimaa kuin muissa perheissä.

Vanhemmilta saattaa uupua keskeisiä resursseja, jotka ovat tärkeitä lapsen jatkon kannalta. Korkeasti koulutetuilla, hyvätuloisilla vanhemmilla on enemmän taloudellisia, kulttuurisia ja sosiaalisia resursseja käytettävissään. Niiden avulla he voivat turvata lapsilleen saman aikuisuuden aseman, jonka he itse saivat.

Korkeasti koulutetuilla vanhemmilla on useammin kykyä tukea lastensa oppimista ja tietoa auttaa heitä tärkeissä koulutuksellisissa valinnoissa. Hyvätuloiset vanhemmat kykenevät panostamaan lastensa koulumenestykseen palkkaamalla tarvittaessa lapselleen tukiopettajan tai lähettämällä hänet kielikurssille kesälomalla.

Samaan aikaan köyhien vanhempien jaksaminen menee päivästä toiseen selviämiseen. Jatkuva taloudellinen niukkuus luo heikkoa itsetuntoa ja näköalattomuutta. Vanhempien taloudellinen paine ja stressi voivat vaikuttaa lapsiin negatiivisesti.

Jos vanhemmat eivät kykene auttamaan lastaan taloudellisesti, on todennäköisempää, että hän siirtyy työelämään mahdollisimman nopeasti. Tutkimuksissa on myös todettu, että vanhempien köyhyys kytkeytyy teini-ikäisten lasten poikkeavaan käyttäytymiseen, joka
puolestaan ennustaa koulupudokkuutta: teinivanhemmuus, rikollisuus sekä päihteiden käyttö ovat tekijöitä, jotka voivat altistaa kouluttamattomuudelle myöhemmin aikuisuudessa.

Millä tavoin voimme sitten ehkäistä huono-osaisten perheiden lasten koulupudokkuutta?

Ongelma on monimutkainen, mutta keinoja on olemassa.

Ongelma on monimutkainen, mutta keinoja on olemassa. Huono-osaisuuden syihin puuttuminen on tärkeää, kuten myös tuloerojen tasaaminen. Lapsiperheiden toimeentulotuen asiakkuutta tulisi vähentää huolehtimalla ensisijaisen sosiaaliturvan tasosta siksi, että toimeentulotuen asiakkuudella on todettu olevan passivoivia vaikutuksia. Tästä näkökulmasta katsottuna perhepoliittisiin etuuksiin, kuten lapsilisiin, tehtävät leikkaukset ovat erityisen vahingollisia.

Toisen asteen koulutuksesta voitaisiin tehdä myös oikeasti maksutonta: ammattikoulujen ja lukioiden kirjojen, oppimateriaalien ja työvälineiden tulisi olla jokaiselle opiskelijalle ilmaisia. Näin huono-osaisen perheen lapsen opiskelua ei haittaisi esimerkiksi kalliiden
kokkiveitsien tai kirjojen hankkiminen.

Pelkän rahan tarjoaminen ei kuitenkaan riitä, sillä lapset tarvitsevat positiivisia roolimalleja ja kannustamista. Keskeisessä asemassa tässä prosessissa ovat opettajat, opinto-ohjaajat, koulukuraattorit, koulupsykologit ja sosiaalityöntekijät. On varmistettava, että tärkeillä
ammattiryhmillä on edelleen resursseja tehdä työtään. Varhaiskasvatus täytyy myös säilyttää universaalina ja korkeatasoisena, koska se tasaa lasten välisiä mahdollisuuksia menestyä koulussa.

Silloin pidämme aidosti kiinni mahdollisuuksien tasa-arvosta.

 
 

Johanna Kallio

Erikoistutkija, dosentti - Turun yliopisto
 

Kommentit

Uutistamo

Kirjaudu tai luo tunnus Uutistamoon
Twitter- tai Facebook-tunnuksillasi

Facebook Twitter

Uutistamo ei lähetä viestejä Facebookiin tai Twitteriin puolestasi.